Visman liikevaihto Suomessa kasvoi tammi-kesäkuussa 10 prosenttia 136,6 miljoonaan euroon. Etenkin sähköisen allekirjoituksen suosio kasvoi. Liiketulos (EBITDA) nousi 24 prosenttia 33,7 miljoonaan euroon. Katsauskaudelle ei osunut yhtäkään yrityskauppaa, joten kasvu oli täysin orgaanista.
Visman liikevaihto Suomessa jatkoi vakaata kasvuaan poikkeuskevään aikana. Myös Vismalle tammi-kesäkuuta leimasi Suomen siirtyminen etätöihin ja -kouluun. Moni yritys on siirtynyt kevään kokemusten myötä pilvipalveluihin, jotka ovat mahdollistaneet liiketoiminnan jatkamisen oikukkaasta pandemiatilanteesta huolimatta.
Keväällä yritykset laittoivat digitaalisia työkalujaan kuntoon, ja esimerkiksi sähköisen allekirjoituksen Visma Signin suosio kaksinkertaistui.
“Pilvityökalut auttoivat pitämään Suomen yritykset, koulut ja julkisen sektorin käynnissä myös hankalimpina pandemiaviikkoina. Tämä kevät sai myös monen tahon miettimään, miten jatkuvuuden voi turvata vastaavissa poikkeustilanteissa”, Visma Finland Holding Oy:n hallituksen jäsen Juha Mäntylä sanoo.
Visman yksiköistä nopeimmin kasvoi laskutus-, laki- ja perintäpalveluita tarjoava Visma Financial Solutions, jonka liikevaihto nousi 26 prosenttia. Kiinteistönhallintaa digitalisoiva Visma Tampuuri lähti rakentamaan kiinteistöalan ekosysteemiä ja sopi useista kumppanuuksista merkittävien alan toimijoiden kanssa. Poikkeustilanteessa erityisesti Tampuurin uudistetut sähköiset asiointipalvelut ovat käyneet hyvin kaupaksi. Visma Tampuurin liikevaihto kasvoi 16 prosenttia.
Myös optimointi-, koneoppimis- ja tekoälyratkaisuja toimittava Weoptit kasvoi voimakkaasti ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Uusia asiakkuuksia syntyi mm. henkilö- ja tavarankuljetuspuolelta ja samalla myös nykyasiakkaiden tilausmäärät nousivat.
Jos kevään digiloikkaa tarkastelee sähköisen allekirjoituksen kautta, tapahtui suurin hyppäys Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Molemmissa maakunnissa sähköisten allekirjoitusten määrä kasvoi maalis-huhtikuussa lähes 120 prosenttia.
Maakunnittain vertailtuna eniten sähköisiä allekirjoituksia tehdään jo ennestään voimakkaasti digitalisoituneella Uudellamaalla. Kun koko maan asukaslukuun suhteutettu keskiarvoindeksi on 100, on Uudenmaan indeksi 152.
“Kevät osoitti, että Suomi on ketterämpi kuin osasimme edes kuvitella. Haluan kiittää kaikkia vismalaisia ennennäkemättömästä joustavuudesta ja heittäytymisestä, jonka avulla olemme pitäneet myös asiakkaidemme liiketoiminnan pyörimässä”, Mäntylä sanoo.
H1 2020 (suluissa muutos-%) | H1 2019 | |
Liikevaihto | 136,6 ME (+10 %) | 123,9 ME |
EBITDA | 33,7 ME (+24 %) | 27,2 ME |
Henkilöstö kokoaikaisina (FTE) | 1459 (+9 %) | 1339 |
Liikevaihto ja EBITDA ovat pro forma.
FTE-luku on henkilöstö kokoaikaisiksi muutettuna kauden lopussa.
Muutos-% vertaa vastaavaan ajankohtaan vuotta aiemmin.
Raportointikäytännöt ovat muuttuneet vuoden alussa. Tämän vuoksi vuodelta 2019 on tässä tiedotteessa ilmoitettu eri luvut kuin edellisissä tulostiedotteissa.
Lisätietoja:
Juha Mäntylä, hallituksen jäsen, Visma Finland Holding Oy, +358 400 406 767
Sanna Burton, viestintäjohtaja, Visma Finland Holding Oy, +358 50 322 5222