Suomen Nuorkauppakamarit ry on palkinnut Visma Solutions Oy:n toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaaran Vuoden Nuori Menestyjä -palkinnolla.
Vuoden Nuori Menestyjä on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n palkitsema, omassa elämässään menestynyt 18–40-vuotias Suomen kansalainen ja uuden sukupolven esikuva. Visman Ari-Pekka Salovaara eteni kilpailussa Itä-Suomen aluefinaalin kautta yhdeksi palkituista menestyjistä. Muut palkitut ovat 26-vuotias Sini Pyy, joka edusti Suomea paraolympialaisissa ja 20-vuotias Petteri Timonen, joka on palkittu useissa kansainvälisissä tiedekilpailuissa ja jonka mukaan on nimetty myös asteroidi. Kansallisen kilpailun voittajat etenevät kansainväliseen TOYP – Ten Outstanding Young Persons of the World -kilpailuun.
Lappeenrantalainen Ari-Pekka Salovaara aloitti yritystoiminnan vuonna 2002 opiskelujensa ohessa. Yksi merkittävimmistä menestystarinoista on Severa Oy, jonka Ari-Pekka perusti yhdessä Jari Kärkkäisen kanssa vuonna 2004. Ari-Pekka toimi yrityksen toimitusjohtajana ja yritys kasvoi hämmästyttävällä vauhdilla vuodesta toiseen.
Visma osti Severa Oy:n vuonna 2010 ja nykyään se tunnetaan nimellä Visma Solutions Oy. Ohjelmistoyhtiöllä on 170 000 yritystä asiakkaana, joista puolet on Suomessa ja puolet ulkomailla. Yritys on kasvanut lähes 900% vuosien 2011-2018 aikana. Kasvun lisäksi Ari-Pekka on onnistunut luotsaamaan yhtiöstä erittäin kannattavan, työntekijöitä unohtamatta. Ari-Pekka on haluttu osaajaa ja hän työskentelee useiden yritysten hallituksissa mm. Nordic Business Forum Oy:ssä. Lisäksi hän tekee enkelisijoituksia kasvuyhtiöihin.
Palkintoraati nosti perusteluissaan esiin seuraavia voittoon johtaneita kriteereitä: Ari-Pekka Salovaara on moderni toimitusjohtaja, joka saa ihmisten parhaat puolet esille ja heidän potentiaalin käyttöön. Salovaara on huippuälykäs yksinkertaistamaan ja hakemaan tehokkaita ratkaisuja asiakkaille.
“Tämä on huikea juttu ja se antaa energiaa viedä asioita eteenpäin. Yleisöääniä annettiin yli 50 000 ja ehdokkaina oli mm. olympiaurheilijoita ja menestyneitä yrittäjiä, joten jo pelkkä ehdokkuus oli suuri kunnia. Toivottavasti Sini, Petteri ja minä kykenemme lunastamaan odotukset Suomen edustajina ensi vuoden kansainvälisessä kilpailussa”, Ari-Pekka sanoo.
Lisätietoja:
Ari-Pekka Salovaara, toimitusjohtaja, Visma Solutions, +358 44 056 3966
Tiina Laapio, viestintäpäällikkö, Visma Solutions, +358 50 365 3949
Visma Solutions
Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan hallintaan ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Pohjoismaissa 170 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat taloushallinnon ja toiminnanohjauksen ratkaisu Visma Netvisor, työnohjausratkaisut Visma Severa ja ValueFrame, verkkolaskuoperaattorialusta Maventa sekä sähköinen allekirjoituspalvelu Visma Sign. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1200 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com
Lisätietoa kilpailusta
Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin kotimaista osaamista niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin sekä tehdä näkyväksi positiivisia ja innostavia esimerkkejä johtajuudesta ja henkilökohtaisesta menestymisestä. Nuori Menestyjä on 18–40-vuotias Suomen kansalainen ja uuden sukupolven esikuva, joka inspiroi omalla esimerkillään ja kannustaa muita ihmisiä aktiiviseen toimintaan ja muutosmyönteisyyteen. Suomen Nuorkauppakamarit ry on järjestänyt kilpailua vuodesta 1990. Aluekilpailujen 12 voittajaa etenivät kansalliseen finaaliin. Kansalliset voittajat valitsi päätuomaristo, johon kuuluvat kilpailun suojelija ja mediapersoona Jaajo Linnonmaa, Kumppania Oy:n toimitusjohtaja Leena Roskala, Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Arja Suominen, eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen markkinointijohtaja Päivi Sihvola sekä Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen varapuheenjohtaja Ellimaija Ahonen. Voittajat palkittiin Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisessa vaalikokouksessa Helsingissä 13.10.2018.
https://nuorimenestyja.fi