Organisation

Visma vahvistaa asemaansa julkisen sektorin kumppanina ostamalla Aditro Public Oy:n

Visma-konserni ja Aditro ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Visma hankkii 100 prosenttia Aditro Public Oy:n osakkeista. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt yrityskaupan ja se viedään päätökseen syyskuun aikana.

Visma-konserni ja Aditro ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Visma hankkii 100 prosenttia Aditro Public Oy:n osakkeista. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt yrityskaupan ja se viedään päätökseen syyskuun aikana.

Yhdessä Visma ja Aditro Public tulevat olemaan yksi johtavista henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon ratkaisujen toimittajista Suomen markkinoilla. Yrityskaupassa Vismalle siirtyvät sekä julkisen sektorin henkilöstöhallintoon suunnattu Personec-tuoteperhe että digitaalisen taloushallinnon kokonaisratkaisu Wintime ja sen asiakkuudet yksityisellä ja julkisella sektorilla.

“Kaupan myötä Visman ratkaisutarjonta julkisen sektorin tarpeisiin laajenee ja myös yksityissektorin taloushallinnon osaaminen vahvistuu. Pystymme yhdessä kehittämään kattavampia ratkaisuja, jotka tukevat toiminnan kehitystä myös sote-alalla”, kertoo Visma Finland Holding Oy:n hallituksen jäsen Juha Mäntylä.

Aditro Public Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 22,7 miljoonaa euroa ja sen ohjelmistojen parissa työskentelee 153 henkilöä Espoossa, Jyväskylässä ja Tampereella.

Kaupan myötä Aditro Public Oy muuttuu nimeltään Visma Public Oy:ksi. Yhtiö tulee toimimaan omana liiketoimintayksikkönään ja osana Visman Enterprise-divisioonaa. Aditro Public Oy:n toimitusjohtaja Mari Eklund jatkaa myös Visma Public Oy:n toimitusjohtajana.

“Suomen ohjelmistomarkkina kehittyy koko ajan vahvemmin kohti pilvipohjaisia ratkaisuja. Yhdistyminen Visman kanssa vahvistaa merkittävästi kykyämme tarjota kestäviä ratkaisuja asiakkaillemme nyt ja tulevaisuudessa. Visman strateginen näkemys on yhtenäinen Aditro Publicin kanssa ja siksi olen vakuuttunut, että yrityskauppa luo uusia mahdollisuuksia sekä työntekijöillemme että asiakkaillemme", Eklund toteaa.

“Suomi on tärkeä markkina-alue Vismalle. Visma on jo julkishallinnon markkinajohtaja Norjassa ja Ruotsissa ja odotamme innolla asemamme vahvistamista myös Suomen markkinoilla”, sanoo Visma-konsernin toimitusjohtaja Øystein Moan.

Yrityskauppa on Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksymä ja se viedään päätökseen syyskuun aikana. Yrityskaupan yksityiskohtia ei julkisteta.

Lisätietoja:
Juha Mäntylä, hallituksen jäsen, Visma Finland Holding Oy, +358 400 406 767
Mari Eklund, toimitusjohtaja, Aditro Public Oy, +358 40 837 5982

Aditro Public Oy
Aditro Public Oy on talous-, palkka- ja henkilöstöhallinnon ohjelmistoasiantuntija. Ratkaisumme on mitoitettu kunta- ja sote -organisaatioiden sekä yliopistojen tarpeisiin ja taloushallinnon ratkaisumme yrityssektorin tarpeisiin. Tehtävämme on toimia asiakkaidemme tukena hallinnollisten töiden digitalisoinnissa, automatisoinnissa ja tehostamisessa. Osaamisemme pohjautuu pitkään yhteistyöhön ja kehitystyöhön asiakkaidemme kanssa.

Lehdistön yhteyshenkilö

Sanna Burton

Brändi- ja viestintäjohtaja

+358 50 322 5222