Visma Solutions Oy on muuttanut huhti-toukokuussa uusiin toimitiloihin sekä Lappeenrannassa että Helsingissä. Yhtiön voimakas kasvu on johtanut siihen, että molemmilla paikkakunnilla tarvittiin runsaasti lisätilaa. Lappeenrannassa Visma Solutions ehti toimia nykyisissä tiloissaan viisi vuotta ja Helsingissä vajaat neljä vuotta.
Sekä Lappeenrannassa että Helsingissä yhtiö siirtyi täysin uusiin tiloihin. Lappeenrannassa uudet toimitilat sijaitsevat Assi Groupin rakentamassa kiinteistössä osoitteessa Villimiehenkatu 10. Samassa kiinteistössä tulee jatkossa toimimaan myös Visma Consulting. Helsingissä uudet toimitilat sijaitsevat Pasilassa Triplan East Workeryssä.
Henkilöstö vahvasti mukana suunnittelussa
Molempien uusien toimitilojen suunnittelussa on haluttu tukea kehittyneitä työskentelytapoja. Asiantuntijatyössä jokainen tehtävä pitää sisällään laadullisesti erilaisia töitä; välillä tarvitaan tiimin tukea, välillä täydellistä omaa rauhaa. Lisäksi 250 hengen työyhteisöstä löytyy hyvin erilaisia tapoja työskennellä. Siksi henkilöstö on ollut vahvasti mukana suunnittelussa alusta alkaen.
Tilasuunnittelussa on otettu huomioon tiimien toiveet siitä, minkä kokoisissa työtiloissa he tulevat työskentelemään. Osa toiminnoista tulee jatkossakin toimimaan suurehkossa avotilassa. Suurin osa työtiloista on kuitenkin pienempiä 2-6 hengen huoneita.
“Toimistotila on suunniteltu työntekijöiden toiveiden mukaisesti. Suurin toive oli työrauha ja näin päädyimme rakentamaan tiimeille omat tilat. Koemme, että ottamalla henkilökunnan mukaan suunnitteluun, toimistosta syntyi meidän kaikkien yhteinen. Meille on ensiarvoisen tärkeää huolehtia työntekijöiden viihtyvyydestä ja mahdollisuudesta tehdä töitä juuri heille sopivalla tavalla. Pyrimme myös eri tavoin mahdollistamaan työskentelyn FLOW-tilassa ja uudet toimistot antavat erilaisia mahdollisuuksia tähän kertoo Helsingin toimiston projektipäällikkö Laura Schmidt.
Visuaalisesti stimuloivaa
Molempien toimistojen sisustussuunnittelusta on vastannut Kati Räisänen Muutostoimisto CDM:stä. Räisäsen mukaan yhteistyö vismalaisten kanssa on ollut hieno kokemus.
“On ollut aivan mahtavaa. Vaikka menetelmä on meille muistakin projekteistamme tuttu, on tämä kokonaisuus ollut sellainen, että olen saanut tuntea olevani osa työyhteisöä”, Räisänen kehuu.
Räisäsen mukaan lopputulos näyttää siltä, mitä alunperin lähdettiin hakemaankin, eli toimivat tilat tiimeille ja riittävästi erilaisia kohtaamistiloja sisustettuna erilaisiin tarpeisiin. Tilat ovat osin muunneltavissa ja tukevat siten erilaisia työnteon tarpeita. Toimistoilta löytyy miellyttäviä, avoimia ja rauhallisia tiloja esimerkiksi asiakaskohtaamisia varten ja vastaavasti stimuloivia ja inspiroivia tiloja uuden luomista varten.
“Minusta tilat näyttävät käyttäjiltään. Rohkeita, persoonallisia tiloja, joista henkii ystävällisyys ja kuvastuu ammattitaito”, Kati Räisänen kuvailee.
Kasvavassa työyhteisössäkin voidaan ottaa yksilön tarpeet huomioon
Sisustusvalinnoissa henkilökunnalla on myös ollut mahdollisuus vaikuttaa. Kukin tiimi on voinut valita mieluisan värimaailman lisäksi myös huonekaluja, jotka parantavat juuri heidän viihtyvyyttä ja työskentelyä. Sisustuksen teemat on löydetty New Yorkista. Henkilökunnalle on ollut tärkeää, että heidän ääntänsä on kuunneltu sisustussuunnittelussa.
“Moderni työ on ajasta ja paikasta riippumatonta, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö työympäristöllä ole väliä. Oli mieletöntä, miten jokaisen funktion toiveet kuunneltiin ja huomioitiin itse toteutuksessa mahdollisuuksien rajoissa. Kun henkilöstö osallistuu toimiston suunnitteluun, ei syyllistytä olettamuksiin toisten tarpeista, vaan perustetaan suunnittelu aitoihin kokemuksiin”, kertoo suunnittelutyöryhmässä mukana ollut myyntipäällikkö Evamaria Ingves.
Yhteisten tilojen suunnittelussa on pyritty moderniuteen ja aktivointiin, mutta toisaalta myös kotoisaan ja lämminhenkiseen ilmapiiriin. Neuvotteluhuoneiden sisustuksessa on otettu niin ikään huomioon henkilökunnan toiveet. Palavereita tullaan jatkossa pitämään sekä rennosti säkkituoleissa että dynaamisesti seisoen tai jumppapalloilla istuen.
Yhtiön sijainti kahdessa toimipisteessä näkyy vahvasti muun muassa yhteisten kokoontumistilojen tekniikassa. Yhteistiloista löytyy suuri valkokangas ja videotykki, josta on yhteys toisen toimiston vastaavaan tilaan. Näin henkilökunta näkee toisensa koko yhtiön yhteisten tilaisuuksien aikana, vaikka välimatkaa onkin noin 200 km.
Yhteyshenkilö:
Tiina Laapio, markkinointi- ja viestintäjohtaja, +358 50 365 3949, tiina.laapio@visma.com
Visma Solutions Oy
Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Suomessa lähes 70 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat Visma Netvisor, Visma Severa ja ValueFrame, Maventa sekä Visma Sign. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1400 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com