Organisation

Uutta voimaa kasvuun ja selkeyttä asiakkaille: Visma Softwaren tuotteet ja palvelut järjestetään uusiin kokonaisuuksiin

Ohjelmistoyhtiö Visma vauhdittaa kasvuaan ja selkeyttää toimintojaan Suomessa järjestämällä tuotteita ja palveluita kokonaisuuksiin, jotka luovat uudenlaista voimaa ja synergiaa.

Visma koostuu useista pienistä ja keskisuurista yrityksistä, jotka ovat vastuussa omista tuotteistaan, asiakkaistaan ja liiketoimintansa kehittämisestä. Visma konsernina pyrkii myös jatkuvasti kehittämään kilpailukykyään ja kykyä palvella asiakkaitaan paremmin. 

1.10.2023 alkaen osa Visman tuotteista ja palveluista on järjestetty uusiin kokonaisuuksiin, joilla haetaan uudenlaista voimaa ja synergiaa. Käytännössä Visma Software Oy:n tuotteet ja henkilöstö siirtyvät muihin Visma-yhtiöihin ja Visma Softwaren toiminta loppuu kokonaisjakautumisen myötä. Samalla osa yhtiöistä on vaihtanut nimeään. 

Visma Softwaren tuotteet ja henkilöstö siirtyvät seuraaviin yhtiöihin:

Visma Solutions Oy:lle siirtyvä taloushallinnon ohjelmisto Fivaldi tekee yhtiöstä jatkossa Suomen merkittävimmän toimijan taloushallinnon markkinassa. Muita Visma Solutionsin tuotteita ovat taloushallinto-ohjelmisto Netvisor, asiantuntijayritysten toiminnanohjausratkaisut Severa ja ValueFrame, verkkolaskuoperaattori Maventa, sähköinen allekirjoituspalvelu Visma Sign sekä asiakkaiden tuntemisen ratkaisu Clento.

Visma Amplio Oy:lle (ent. Visma Passeli Oy) siirtyvät toiminnanohjausjärjestelmät (ERP) Nova, Visma.net ja Fikuro sekä toiminnanohjauksen sanomanvälitysratkaisu OWS. Yhtiön tavoitteena on olla johtava ERP-toimija pienille ja keskisuurille yrityksille Suomessa. ​​Muita yhtiön edustamia tuotteita ovat pienyrityksen laskutus- ja kirjanpito-ohjelmat Passeli Merit, ePasseli ja verkkolaskut.fi, sekä verkkomaksupalvelu Visma Pay ja ajanvarausjärjestelmä DigitalBooker.

Visma Devenor Oy:lle (ent. Visma Megaflex Oy) siirtyy rakennusalan työmaajärjestelmä Visma Movenium ja työajanseurantajärjestelmä Visma Entry. Tuotteet täydentävät yhtiön tarjoomaa, joka on aiemmin keskittynyt palvelemaan kiinteistöjen turvallisuuden ja henkilöstöhallinnon tarpeita Visma Megaflex -tuoteperheellä.

Visma Real Estate Oy:lle siirtyy teollisuuden tarpeisiin kehitetty toiminnanohjausjärjestelmä Visma L7 sekä Visma LTR, joiden myötä yhtiö saa vahvan aseman myös Suomen teollisuus-, energia- ja urakointisegmenteissä kiinteistöalan lisäksi. Muita yhtiön tuotteita ovat kiinteistösektorin toiminnanohjausjärjestelmät Tampuuri ja Hausvise sekä näitä ohjelmistoja robotiikkaratkaisullaan tukeva IA5.

“Siirtyviä ohjelmistoja kehitetään ja tuetaan jatkossakin tuttuun tapaan Visman osaajien toimesta. Järjestäytyminen uusiin kokonaisuuksiin tuo voimaa tuotteiden kehittämiseen ja tuoteportfoliosta tulee helpommin hahmotettava. Pystymme muutoksen myötä vastaamaan paremmin eri asiakassegmenttien tarpeisiin ja tarjoamaan myös henkilöstöllemme uusia mielenkiintoisia ura- ja kasvumahdollisuuksia”, kertoo Visman ERP-liiketoiminnasta vastaava Yvette Hoogewerf.

Tällä Visman sisäisellä muutoksella ei ole suoraa vaikutusta asiakkuuksiin. Tutut tuotetiimit ja yhteyshenkilöt sekä sopimukset pysyvät ennallaan. Kaikkia siirtyvien tuotteiden asiakkaita on tiedotettu muutoksesta.

Lisätietoja:
Päivi Peura, Program Director, Visma, puh. 040 058 5714 

Visma
Visma on johtava liiketoimintakriittisten pilviohjelmistojen toimittaja, jonka liikevaihto oli 2,06 miljardia euroa vuonna 2022. Vismalla on 14 500 työntekijää ja 1,6 miljoonaa asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Rakennamme toimivampaa yhteiskuntaa yksinkertaistamalla ja automatisoimalla kaikenkokoisten yritysten ja organisaatioiden työtä.

Suomessa 1400 Visman asiantuntijaa auttaa asiakkaita sujuvoittamaan liiketoimintaansa. www.visma.fi

Lehdistön yhteyshenkilö

Sanna Burton

Brändi- ja viestintäjohtaja

+358 50 322 5222