Lappeenrannassa ja Lahdessa toimivat Visma-yhtiöt Visma Solutions ja Visma Consulting alkavat kouluttaa ohjelmistokehittäjiä yhteistyössä Saranen Consultingin, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja TE-palveluiden kanssa. Ohjelman tavoitteena on työllistää osallistujat koulutusjakson jälkeen Visman tuotekehitykseen.
Visma Academy -koulutusohjelmaan sisältyy luentoja kouluttajan johdolla sekä käytännön oppimista Visman tuotekehityksessä. Opittuja asioita pääsee siis heti tekemään käytännössä, mikä nopeuttaa oppimista ja edesauttaa työllistymistä Vismalle koulutusjakson jälkeen. Ohjelman kautta on tavoite kouluttaa ja rekrytoida 15 uutta ohjelmistokehittäjää Vismalle.
“Visma kasvaa vauhdilla sekä Lappeenrannassa että Lahdessa. Meillä on tarve rekrytoida ohjelmistokehittäjiä ja samaan aikaan monilla on sekä intoa että myös potentiaalia kehittyä huippudevaajaksi. Visma Academyn tavoitteena on kouluttaa ja palkata uusia ohjelmistokehittäjiä ja tarjota myös kokeneemmille koodareille mahdollisuus viedä osaamistaan haluamaansa suuntaan”, kertoo Visma Solutionsin toimitusjohtaja Jussi Pekkala.
Mahdollisuus kartuttaa arvokasta osaamista
Visma osallistui jo vuonna 2019 Sarasen järjestämiin ohjelmistokehityksen koulutusohjelmiin muiden Kaakkois-Suomen alueen ICT-toimijoiden kanssa. Tarve rekrytoida uusia osaajia synnytti ajatuksen oman koulutusohjelman perustamisesta. Esimerkiksi ohjelmistorobotiikka K2019 -koulutusohjelman kautta Visma palkkasi tuoreen koneoppimisen asiantuntijan.
“Vismalla arvostettiin kaikkea sitä osaamista ja tietotaitoa, jota minulle oli uran varrella karttunut. Sen ansiosta tulevaa työnkuvaa säädettiin vielä koulutusohjelman aikana”, kertoo Visma Solutionsin RPA/ML tuotepäällikkönä työskentelevä ja ohjelmistorobotiikan koulutusohjelman käynyt Jouni Tiainen.
Uusi Visma Academy sisältää muun muassa Microsoft ja SaaS-teknologioiden opiskelua. Ohjelman sisältö on suunniteltu vastaamaan ohjelmistokehityksen tarpeita pilvipalveluita tarjoavassa yrityksessä nyt ja tulevaisuudessa.
“Ohjelma sisältää oppitunteja tietokannoista, rajapinnoista, web-kehityksestä ja ketteriin työskentelymalleihin tutustumista. Näitä uusia taitoja pääsee heti vahvistamaan käytännön hommissa tuotekehitystiimimme jäsenenä”, kertoo koulutusohjelman suunnittelussa mukana ollut Visma Solutionsin Product Owner, Jani Korhola.
Visma Academysta uusi suunta uralle
Koulutusohjelman avulla halutaan tavoittaa hakijat, joilla on soveltuvaa taustaa kehittyä ohjelmistokehityksen asiantuntijaksi. Hakijalla voi esimerkiksi olla kokemusta ohjelmistokehityksestä koulutuksen, työkokemuksen tai harrastuneisuuden kautta.
Visma Academy tarjoaa mahdollisuuden myös henkilölle, jonka osaamistaso ei suoraan riitä työpaikkaa hakiessa, mutta motivaatiota ammattitaidon kehittämiseen löytyy. Ohjelmasta voivat hyötyä myös työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt.
"Suosittelen Visma Academya lämpimästi sellaisille koodarityypeille, jotka hakevat uutta suuntaa uralleen ja haluavat päivittää osaamisensa ammattimaiselle tasolle”, kannustaa Visma Consultingin tuotekehityspalvelut -yksikön liiketoimintajohtaja Tommi Laitinen.
Visma Academyn haku alkaa 20.1.2020.
Lisätietoja ohjelmasta: www.saranen.fi/rekrytointikoulutus/visma-academy
Lisätietoja:
Visma Solutions, Managing Director, Jussi Pekkala, puh. 045 657 2475, jussi.pekkala@visma.com
Visma Consulting, Business Unit Director, Tommi Laitinen, puh. 040 505 1324, tommi.laitinen@visma.com
Mirja Hosionaho, Business Manager East, Saranen Consulting Oy, puh. 044 238 2144, mirja.hosionaho@saranen.fi (rekry, koulutus ja hakijayhteydenotot)
Visma Solutions Oy
Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Suomessa lähes 70 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat Visma Netvisor, Visma Severa ja ValueFrame, Maventa sekä Visma Sign. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1300 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com
Visma Consulting Oy
Visma Consulting on IT-konsultointiin ja ohjelmistoratkaisuihin keskittyvä palveluyritys. Yrityksen erityisosaamisaluetta ovat palvelumuotoilu, digitaaliset palvelut, räätälöidyt IT ratkaisut, tiedolla johtaminen ja tekoälyratkaisut. Yhtiön asiakaskuntana on suomalaiset suuryritykset sekä julkinen sektori. Visma Consultingin Suomen liikevaihto vuonna 2018 oli noin 42 miljoonaa euroa ja sen asiakashankkeissa työskentelee lähes 500 henkilöä. Yhtiön toimistot ovat Helsingissä, Tampereella, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä. Visma Consulting on osa pohjoismaista Visma-konsernia. Lisätietoja: www.vismaconsulting.fi