Oppilas- ja opiskelijaterveydenhuolto voivat jatkaa Wilman käyttöä huolimatta palvelun siirtymisestä kunnilta uusien hyvinvointialueiden alaisuuteen vuodenvaihteessa. Osa Suomen kunnista on muutoksen yhteydessä evännyt oppilashuollolta, kuten koulujen kuraattoreilta, psykologeilta ja terveydenhoitajilta, pääsyn Wilmaan tai rajannut käyttöoikeuksia tuntuvasti. Perusteluksi on kerrottu se, että henkilökunta ei ole enää kunnan palveluksessa.
Opetushallitus julkaisi ohjeen opiskelijan tietojen luovutuksesta hyvinvointialueille joulukuussa.
”Meidän tulkintamme mukaan opetushallituksen ohjeistus ei kiellä Wilman käyttöä oppilashuollolta. Monilla hyvinvointialueilla tähän onkin löydetty ratkaisuja, ja oppilashuolto on voinut jatkaa työtään oppilaiden parissa normaaliin tapaan”, kertoo Wilmaa kehittävän Visma Enterprisen koululiiketoiminnan johtaja Teemu Lehtonen.
Hyvinvointialue voi esimerkiksi tehdä kunnalle tietopyynnön, ja kun kunta on sen hyväksynyt, oppijoiden tietoja voi käyttää. Tai huoltajan luvalla luovutetaan oppijoiden tiedot oppilashuollon henkilöiden käyttöön.
”Autamme kuntia löytämään keinot, joilla oppilashuolto voi jatkaa työtään normaaliin tapaan. Samalla teemme yhteistyötä eri viranomaisten kanssa, jotta saisimme valtakunnalliset ohjeistukset, jotka eivät jatkossa jättäisi varaa erilaisille tulkinnoille”, Lehtonen kertoo.
Wilma toimii oppilashuollossa hyvin keskeisenä työkaluna. Sen kautta henkilökunta pystyy viestimään oppilaiden vanhempien ja muiden oppilashuollon ammattilaisten kanssa sekä huolehtimaan ajanvarauksista. Suora ja turvallinen viestintäkanava on hyvin tärkeä myös oppilaille.
Eri puolilla Suomea monet hyvinvointialueet toivovat, että Wilman käyttöä voitaisiin oppilashuollossa jatkaa kuten ennenkin.
”Lasten ja nuorten hyvinvointi on tässä nyt kyseessä. Teemme kaiken voitavamme, että opetuksen järjestäjät peruskoulusta toiselle asteelle pystyvät palauttamaan tarvittavat käyttöoikeudet mahdollisimman pian”, Lehtonen sanoo.
Lisätietoja:
Teemu Lehtonen, Business Area Director, Visma Enterprise Oy, +358 50 595 5074
Visma Enterprise Oy
Visma Enterprise tarjoaa monipuolisesti henkilöstön- ja työvoiman hallinnan ratkaisuja sekä opetushallinnon sähköisiä palveluita. Tuotteitamme ovat koulumaailman sekä varhaiskasvatuksen Wilma, henkilöstöhallinnon Saima HR, työvoiman hallinnan Numeron ja Aikajana, työajanseurannan Tiima sekä matka- ja kululaskujen hallinnan M2. Taustallamme on ketterä eurooppalainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa 1400 asiantuntijaa.
Visma
Visma on johtava liiketoimintakriittisten pilviohjelmistojen toimittaja, jonka liikevaihto oli 1,73 miljardia euroa vuonna 2021. Vismalla on 13 000 työntekijää ja 1,4 miljoonaa asiakasta Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Rakennamme toimivampaa yhteiskuntaa yksinkertaistamalla ja automatisoimalla kaikenkokoisten yritysten ja organisaatioiden työtä. www.visma.fi.